Valikko Sulje

Etätyöskentely seitsemän kuukautta myöhemmin – miltä näyttää solutolaisten elo nyt?

Tavallinen päivä toimistolla. Joku huikkaa keittiöstä, haluavatko muutkin kahvia ja ruokapöydän äärestä kuuluu hyväntuulista juttelua. Yksittäinen nauruunpurskahdus peittää intensiivisen näppäimistön naputtelun ja myynnistä kuuluvat työpuhelut.

Havahdun ajatuksistani ja huomaan edellisenä päivänä tehdyn ja mikrossa lämmitetyn makaronilaatikon lautasellani jo jäähtyneen. Istun oman keittiönpöytäni ääressä, josta on puolen vuoden aikana kasvanut sekä työpisteeni että hätäisesti nautittujen lounaiden keskus, kun ruokatauoilla ei ole enää samanlaista sosiaalista merkitystä.

Työpisteeni huhtikuussa, kun kaikki oli vielä uutta.

Vuosi 2020 on ollut poikkeuksellista aikaa. Maailmanlaajuinen epidemia on ravistellut muun muassa työelämää ja osa on saanut lyhentää työmatkansa sängyn ja tietokoneensa väliseksi.

Yksi jos toinenkin yritys on joutunut siirtymään hopulla etätyökulttuuriin, mikä on voinut aiheuttaa uusia lisähaasteita työntekoon. Meillä Solutolla on ollut sen verran onnekas tilanne, että elämme niin kuin opetamme ja siirtyminen enimmäkseen etätyöskentelyyn sujui mutkattomasti. Koska kaikki on jo pilvipalveluina ja verkon ylitse käytettävissä, yksinkertaisimmillaan työntekijä vain otti läppärinsä kainaloon ja siirtyi kotiin.

Modernit ohjelmistot ja palvelut ovat helpottaneet arkea näinä aikoina, jolloin eniten aikaa jää itse työnteolle. Teamsin yli sujuu kuin valssaten niin sisäiset kuin ulkoisetkin palaverit ja suurimmaksi murheeksi jää, onko muistanut laittaa siistin paidan päälleen kamerayhteyttä varten. Ei niillä housuilla niin väliä. Myös sekä spontaani tiedostojen jakaminen että asiakirjojen yhtäaikainen käyttö ja muokkaus on tehty ilahduttavan helpoksi Teamsissa.

Yksinäisen puurtamisen vastapainoksi olemme myös pitäneet aika ajoin taukopalavereita, jolloin saa luvan kanssa näyttää lemmikkejään videoyhteyden ylitse työkavereille. Empiirisen tutkimukseni mukaan kissat ovat erityisessä suosiossa Soluton työntekijöillä. Tai ne ovat eniten huomiota vailla ja pääsevät vähimmällä vaivannäöllä työpöydälle.

Mutta miten on solutolaisilla mennyt tänä poikkeuksellisena aikana?

Työpisteeni nyt joulukuussa. Kyllä sieltä melkein näkyy pöytä kaiken alta.

Oma työpisteeni keittiössä on kokenut jos jonkinmoisia muutoksia. Olen tuonut kotiin niin näyttöä kuin telakkaakin, kuulokkeista puhumattakaan. Plussaa tulee ikkunan ääressä istumisesta ja uusista ystävistä pikkulintujen muodossa ikkunan takana, mutta huonona puolena voi mainita ergonomian puutteen ja sen, ettei kukaan muu ei keitä kahvia.


Entäs mitä Elli sinulle kuuluu? Joko olette sulautuneet yhdeksi kissan kanssa?

”Joo, lähestulkoon. Kissa tottui uuteen rytmiin minua huomattavasti nopeammin, se tietää tietokoneen esilläolemisen tarkoittavan työpäivää – eli lähes 8 tuntia liikkumatonta syliä. Viimeaikoina olemme viihtyneet erityisesti uudella sohvalla, johon on vielä marraskuussakin paistanut aamuaurinko muutaman kerran.
Alkuun totuttelu ja asettautuminen kotityöpisteelle tuntui hankalalta. Olen optimistisesti odottanut pandemian päättyvän koko ajan ”ihan kohta”, ja väliaikainen tilanne – sekä uusiin oloihin panostaminen ei tuntunut merkitykselliseltä. Lähiaikoina tämä on kuitenkin vihdoin muuttunut, kotityöpisteelle on muodostunut omat rutiininsa ja juttunsa; ne helpottavat myös työstä irrottautumista iltapäivällä kun siivoan työtietokoneen kaikkine härpäkkeineen pois näkyviltä, lojumasta, ja kotitoimisto onkin taas koti. Kissakin osaa poistua keittiön puolelle huutamaan, sillä työpäivän jälkeen kello alkaa näyttää sen päivällisaikaa.”

Kiitos Elli! Hyvä vinkki tuo työpisteen pois siivoaminen päivän päätteeksi.


J-P miten menee? Onko etänä oleminen yhtään lisännyt vapaa-ajan määrää?

“Hyvin menee, kiirettä pitää. Etätyö on tietyllä tavalla lisännyt vapaa-ajan määrää, koska etätyössä on helpompi ujuttaa keskelle työpäivää vaikkapa lenkille lähtö. Etenkin näin pimeänä vuodenaikana on kivempi lenkkeillä valoisaan aikaan. Toisaalta yrittäjänä työpäivät venyvät entiseen tapaan, vapaa-ajan ottaa niistä hetkistä, mistä se on mahdollista löytää.”

Lenkkeily keskellä päivää muuten on virkistävää, voin suositella itsekin. Silloin on myös vähemmän ruuhkaa, eikä tarvitse sitäkään vähää nähdä muita ihmisiä.


Mutta kuinka Sanna sinä olet kestänyt tämän ajan, jolloin pitäisi pitää ihmisten näkemiset vähissä? Onko ikävä mikroilmeitä ja katsekontaktia?

”Kaipaan kovastikin ihmisten kasvokkain näkemistä. Toisaalta helpotti, kun kesällä ja vielä pitkään syksylläkin sai nähdä ihmisiä välillä kasvotustenkin. Nyt sitten paremmin jaksaa taas nämä tiukemmat koronarajoitusajat, toivottavasti eivät kestä koko talvea. Työasioiden hoitaminen Teamsilla on kuitenkin ollut tosi näppärää, myös etäpalavereiden hoito. Eli kaikkeen alkaa näköjään pikkuhiljaa tottua.”

Onneksi tottuu, tämä vuosi on kuitenkin ollut n. 27 kuukauden mittainen. Odotan innolla katsausta ensi kesään, ovatko etätyöt vaihtuneet kodin nurkista laiturinnokkaan vai väännetäänkö kättä siitä, kuka saa olla toimistolla. Siellä ainakin olisi ilmastointi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *