Valikko Sulje

Tietotekniikkanoviisi: Fixu sopii kaikille yrityksille

Asiakkaille on tuttua puhe ”kokonaisvaltaisesta IT-tuesta” tai ”ulkoistetusta IT-osastosta”. Mutta mitä niillä oikeasti tarkoitetaan? Myös Soluto tarjoaa oman ”kokonaisvaltaisen IT-tuen”-ratkaisunsa eli Fixun asiakkailleen. Mutta kenelle se sopii ja mitä asiakas sillä saa? Lähdin kysymään asiaa Soluton toimitusjohtajalta Jani-Petteri Pohjoselta.  

Millaiselle yritykselle Fixu sopii?  

Fixu sopii ihan kaikille yrityksille. Niin muutaman hengen toimistoille kuin satojen työntekijöiden yrityksille. Fixu on rakennettu siten, että se muokkautuu käyttäjämäärien ja myös käytössä olevien laitteiden mukaan. Fixu on myös helppo asentaa yritysten olemassaoleviin laitteisiin eli sen käyttöönotto ei vaadi asiakkaalta uusia laite- tai ohjelmistohankintoja.  

Mihin asiakkaiden toiveisiin Fixu vastaa?  

Kehitimme Fixun jo kymmenen vuotta sitten, kun halusimme tarjota asiakkaillemme yhdessä paketissa mahdollisimman paljon. Mietimme, mitä asiakkaamme eniten meiltä toivovat. Ensimmäisenä tulee toive yhdestä kontaktipisteestä, yhdestä puhelinnumerosta, mistä saa apua vaikka tietokoneen reistaillessa. Ja kaikissa muissakin IT-ongelmissa. Toinen asiakkaidemme suuri toive on se, että ongelmia ei pahemmin edes ilmenisi. Siihen toiveeseen emme valitettavasti aukotonta ratkaisua löydä, laitteissa ja järjestelmissä kun ongelmia aina ilmenee. Mutta halusimme tarjota ratkaisun, mikä ennaltaehkäisisi mahdollisimman paljon näitä luonnollisia laitteiden ja järjestelmien ongelmia. Nämä asiakkaiden toiveet ovat ajankohtaisia edelleen.  

Miten tämä laitteiden ja järjestelmien luonnollisten ongelmien ennaltaehkäisy Fixussa tapahtuu? 

Asiakkaamme voivat valita, mihin laitteisiin Fixu-järjestelmä asennetaan. Fixu on mahdollista asentaa työasemille, palvelimille, mobiililaitteisiin ja monitoimilaitteisiin sekä verkon aktiivilaitteiden toimintaa valvomaan. Kun Fixu on asennettu, se seuraa järjestelmien toimintaa, huolehtii ohjelmistojen päivitysten asentamisesta ja yleensä siitä, että laitteet toimivat hyvin. Mikäli järjestelmä huomaa vaikkapa yhdessä tietokoneessa ongelman, se tekee hälytyksen Soluton IT-tukeen, missä ongelma yleensä pystytään ratkaisemaan ilman, että tietokoneen käyttäjä huomaa mitään.  

Mitä tapahtuu silloin, jos vaikkapa yhdestä tietokoneesta tulee toistuvasti hälytyksiä Soluton IT-tukeen? 

Näissä tilanteissa meiltä ollaan yhteydessä asiakkaaseen ja suositellaan tarvittavia toimenpiteitä. Jos kone vaatii vaihtamista, sitten niin tehdään. Usein käy niin, että käyttäjä ei ole huomannut lainkaan ongelmia koneen toiminnassa ja kuitenkin taustalla koneen tilanne on jo melko hälyttävä. Mikäli kone olisi ehtinyt rikkoutua, riskinä olisi ollut koneen kovalevyn tuhoutuminen ja mikäli siellä olevia tietoja ei olisi varmuuskopioitu, näiden tietojen menetys. Ja joka tapauksessa konerikko aiheuttaa aina pidempiaikaisen töiden keskeytymisen, mikä on asiakkaalle monella tapaa hankalaa.  

Toisena olennaisena osana Fixua on IT-tuki. Millaista IT-tukea Fixu-asiakkaat saavat? 

Fixu-asiakkaamme saavat juuri sellaista IT-tukea kuin tarvitsevat. Asiakkaidemme työntekijöille on tarjolla yksi puhelinnumero ja yksi sähköpostiosoite, mihin he voivat olla yhteydessä kaikissa IT-ongelmissaan. Palvelemme asiakkaitamme niin etäyhteyksin kuin menemällä paikan päälle. Fixu-sopimukseen kuuluu laitekohtainen määrä etätukea (0,5h/työasema ja 1h/palvelin), mistä muodostuu asiakkaan ”Fixu-tuntipotti”, mitä asiakas voi käyttää haluamallaan tavalla. Eli tuki ei ole ”korvamerkattu” Fixuun kuuluville laitteille. Olemme laskeneet tosi tarkasti tuon ajan per laite, normaalissa arjessa se riittää hyvin kattamaan yrityksen IT-tukitarpeet.  

Lisäksi asiakkaamme voivat valita, ottavatko he kaikille työntekijöilleen käyttöön ns. täys-Fixun vai ottavatko he osalle Fixu Liten. Fixu Liteen ei kuulu lainkaan asiantuntijapalveluita kuten IT-tukea, mutta siihen kuuluu laitehallinta. Toisinaan tällainen hybridimalli palvelee asiakasta parhaiten.  

Pitääkö Fixu-asiakkaan tietää itse, millaisia IT-laitteita ja ohjelmistoja he tarvitsevat?  

Ei tarvitse ja meillä onkin paljon asiakkaita, joille IT-ympäristö on olennainen mutta ei kovinkaan mielenkiintoinen osa yrityksen arkea. Ja sitten meillä on asiakkaita, joilla on paljon omaa IT-osaamista ja sitä kautta myös tietoa heille sopivista IT-ratkaisuista. Fixu sopii kummalle tahansa asiakasryhmälle. Fixu-asiakkaillemme nimetään oma asiakkuuspäällikkö ja lisäksi heillä on käytössään teknisen asiakkuuspäällikkömme palvelut. Kun yhdistetään sekä myynnillinen että tekninen asiantuntemus, asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua.  

Mitä asiakkuuspäällikkö ja tekninen asiakkuuspäällikkö tekevät?  

Lyhyesti sanottuna, pitävät huolta asiakkaasta. Asiakkuuspäällikkö ja tekninen asiakkuuspäällikkö käyvät läpi asiakkaiden tarpeita ja suosittelevat niihin sopivia ratkaisuja. Fixu-asiakkuuteen kuuluvat kolme kertaa vuodessa pidettävät Fixu-palaverit, missä asiakkaan IT-ympäristön kehittämiseen keskitytään pitkäjänteisesti ja mietitään, millaiset ratkaisut olisivat asiakkaalle juuri siinä hetkessä tarpeen. Silloin käydään läpi niin nykytila, mitä asiakas tarvitsee tulevaisuudessa ja myös meidän ajatukset siitä, mistä juuri tämä asiakas voisi hyötyä ja miten IT-järjestelmään voisi kehittää.  

Asiakkaan asiat ovat kuitenkin meillä koko ajan seurannassa, ei vain Fixu-palavereiden aikaan. Yleensä meidän tekniikka on se, joka huomaa vaikkapa huonossa kunnossa olevan laitteen. Silloin he ottavat asian hoitaakseen, jotta asiakas saisi mahdollisimman nopeasti hyvin toimivan laitteen käyttöönsä. Ja muutenkin meillä tehdään yhteistyötä ihan koko yrityksen tasolla, että asiakas saisi keskittyä omaan tekemiseensä ja me huolehdimme IT-ympäristön asioista. Sitähän se ”kokonaisvaltainen IT-tuki” ja ”ulkoistettu IT-osasto” käytännössä


Koetko sinäkin itsesi välillä tietotekniikkanoviisiksi IT-jargonin äärellä?

Haluaisitko  ymmärtää paremmin yrityksesi käytössä olevien IT-palveluiden toimintaa, mutta et kehtaa kysyä tai olet kysyessäsi saanut vastauksen, joka on täynnä vieläkin sekavampaa IT-jargonia? Anna tietotekniikkanoviiisin selvittää asia puolestasi.

Voit lähettää juttuideasi tai kysymyksesi sähköpostiosoitteella tietotekniikkanoviisi@soluto.fi . Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun yhteydessä esim. lisäkysymysten kysymiseksi. Nimesi tai yrityksesi ei tule esille tietotekniikkanoviisin tekstissä vaan esiinnyt tekstissä asiakkaana/lukijana/tms. Myöskään yrityksesi toimiala ei tule esille, ellei se ole kysymyksesi kannalta olennaista. Lähettämäsi sähköpostiviestin tekstiä saatetaan lainata suoraan (esim. jos siinä on selkeä kysymys) tai poimia ainoastaan teema. Käymme em. asiat läpi kanssasi ennen jutun julkaisemista blogissamme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *