Kelpaisiko 12000 euroa?
Työskennellessäni teknisenä asiantuntijana saimme v. 2004 asiakkaaksemme n. 30 henkilöä työllistävän yrityksen. Toimialana oli maahantuonti ja tukkukauppa, kaikilla työntekijöillä oli käytössään henkilökohtainen tietokone. Pääasiassa käytettiin toimisto-ohjelmistoa, sähköpostia ja internetiä eli melko perussettiä nykykielellä.
Asiakas otti meihin yhteyttä halusta säästä rahaa. IT -tukihenkilöltä meni liikaa aikaa tukitehtäviin, omien töidensä kustannuksella.
Yrityksen IT -tukitehtävät oli sysätty taloushallinnon assarin harteille. Henkilö oli yrityksen väestä selvästi osaavin ja oli joskus pyytänyt meiltä apua kiperissä tilanteissa, mutta tyytyväinen rooliinsa hän ei selvästikään ollut. Sanoi että hoitelisi mielellään vain omia töitään, mitään palavaa intohimoa IT -asioita kohtaan ei kuulemma tuntenut.
Teimme kartoituksen asiakkaan tiloissa. Listasimme laitteet ja ohjelmistot, haastattelimme henkilökunnan ja teimme aiheesta yhteenvedon. Pelkästään kirjavaa laite- ja ohjelmistoluetteloa katsomalla pystyi helposti sanomaan että vakiointi tiputtaa reilusti kuluja. Käyttöjärjestelmän ja Office-paketin vakiointi kuntoon, palvelimelle järkevä hierarkia, etähallinta käyttöön sekä varmuuskopioinnin automatisointi - näillä tulisi jo huomattava säästö ajassa ja rahassa. Ja työergonomia paranisi huomattavasti.
Laskimme toki myös miten paljon asiakkaan IT -tukena toimivan assarin työ maksoi yritykselle. Työajastaan yli puolet kului tietotekniikan kanssa painiessa. Palkan sivukulut huomioiden tämä tarkoitti vuodessa n. 24000 euron kustannusta.
Teimme toimitusjohtajalle tarjouksen vakioinnista. Työasemien vakiointi Office-paketteineen kustansi n. 50;- kuukaudessa käyttäjää kohden. Tällä hinnalla sai jo hyvän Applen pöytäkoneen tai kannettavan. Puolet työasemista uusittiin, kaikkinensa vakiointiin meni n. 40 tuntia laskutettavaa työaikaa. Samassa tarjouksessa olimme arvioineet ylläpitoon tarvittavan tuntimäärän kuukausitasolla. Asiakkaan taloushallinnon assari oli enemmän kuin tyytyväinen kuullessaan että saisi keskittyä omiin tehtäviinsä ilman riesaa hihasta nykivistä käyttäjistä. Vakioinnin myötä kuukausittaiseen ylläpitoon riitti keskimäärin 12 tuntia eli n. 3 tuntia viikossa. Etähallintaa hyödynnettiin aina kun mahdollista, käyttäjille annettiin koulutus IT -järjestelmän käytöstä sekä rutiinit automatisoitiin mahdollisimman pitkälle.
Asiakas säästi vuositasolla karkeasti laskettuna n. 12000 euroa pelkästään IT -tuen kustannuksissa. Kaupan päälle tuli tehostuneempaa taloushallintoa, tyytyväisempiä työntekijöitä sekä varmatoimisempi IT -järjestelmä. Aika hyvää matematiikkaa.
Vanha viidakkosanonta sanoo että ulkoista se mikä ei tuota. Tuskin teillä siivotaan toimistoa tai huolletaan autojakaan itse.
Lue lisää lataamalla palvelukuvauksemme tai soita lisätietoja,
p. 0400 1300 23 / Jarno Halme.